maanantai, 4. toukokuu 2009

Ensimmäinen kolmannes

Vuosi onkin vierähtänyt hujauksessa jo melkein puoleen väliin. Mun elämässä ei oo pahemmin mitään tapahtunut viime joulukuun jälkeen. Ei mitään raportoitavaa. Ainakaan niin suurta, että niitä ei voisi kertoa kaikkea tässä samalla.

Alkuvuosi meni ilman minkäänlaista seksuaalista kanssakäymistä kenenkään kanssa. Ei huvittanut. Ei jaksanut. Teki mieli olla vaan omissa oloissaan ja tehdä omia juttuja. Oli sellainen olo, ettei millään jaksa tutustua ainakaan kehenkään uuteen ihmiseen, jonka kanssa harrastaisi ehkä seksiä. Kuitenkin lopulta on ollut aina sellainen olo, että se ei ole sen arvoista. Siis seksi ei ole niin hyvää, että kannattaisi. Ennemmin olen ilman.

Merimies yritti pari kertaa tapaamista. Kertoi että heillä on avoin suhde ja hänen naisensa kiihottuu siitä, jos muutkin naiset haluavat häntä. Tapasin hänet lopulta huhtikuun alussa ja nyt toisen kerran kuun loppupuolella. Sessiot hänen kanssaan ovat olleet todella kuumia ja kestäneet useamman tunnin. En kuitenkaan laukea hänen kanssaan, en sitten millään.  Mutta ei se mitään, se ei ole tässä tapauksessa pääasia. Merimies on ihana. Vaikka hänellä olisi miten kiire seuraavaan paikkaan, hän jaksaa aina pitää minua lähellään hyvän tovin lopetettuamme leikit. Siitä jää hyvä mieli. Meillä on jo vakiintunut kirjoittamaton sääntö, että hän ei jää koskaan yöksi. Eikä se haittaa, vaikka joskus maailmassa olisinkin loukkaantunut moisesta.

Yhden kaverinkaverin kanssa eksyin baarista myöskin pari viikkoa sitten samaan sänkyyn nukkumaan. Vaatteet pysyivät päällä kuitenkin, vaikka mieli olisi tehnyt - molemmilla. En sitten tiedä miksi pihtasin. Ehkä siksi kun luulin mahdollisen seksin harrastamisen päätyvän heti koko kaveriporukan tietoon. Ja olisihan se päätynytkin, kuulin jälkeen päin. =) No, tämä herra on kotoisin vähän kauempaa ja teimme sopimuksen, että jos törmäilemme samalla paikkakunnalla myöhemmin, niin yritetään tavata. Yksi yritys onkin jo ollut, mutta se meni sitten aikatauluongelmien takia mönkään. Tässä miehessä oli sellainen ihana piirre, että hän oli tosi hyvä koskettamaan ja halusi myös tehdä sitä. Sivellen, silitellen ja rapsutellen. Huulillaankin hän vähän maisteli ja sekin tuntui ihan mielettömän ihanalta. Voisin olla sellaisessa käsittelyssä monta kuukautta putkeen. =)

Sitten on vielä yksi mies, joka on ollut myös kuvioissa huhtikuun alusta saakka. Hänet tunnen entuudestaan jo useamman vuoden takaa. Meillä on ollut joskus yhteisiä asiakkaita ja olemme tutustuneet sen kautta. Kun olemme viimeksi olleet tekemisissä, olemme olleet molemmat tahoillamme varattuja. Nyt sitten törmäsimme - missäs muuallakaan kuin Facebookissa. Siellä aikamme viestejä vaihdettuamme sovimme tapaamisen. Ja yllätys yllätys heräsimme seuraavana aamuna saman peiton alta. =) Tämän herran kanssa seksi on myös ollut loistavaa, ainakin minun kannaltani. Herra on todella taidokas nuolemaan ja saan orgasmin todella helposti. Se onkin ollut poikkeuksellista tämän sinkkuelämän aikana. Sellainen ongelma tämän miehen kanssa on, että hän taitaa olla vähän liian ihastunut minuun. Ei hyvä, koska minä en ole häneen.

Tässä lyhyesti tilanne. Jospa jaksaisin jossain vaiheessa kertoa vähän enemmän yksityiskohtia. Sitä ja kesää odotellessa.

sunnuntai, 28. joulukuu 2008

Villi jälleennäkeminen


Täällä sitä taas ollaan. Tässä on ollut aikamoista hiljaiseloa tuolla makuukamarin puolella, joten päivittely on jäänyt. On ollut jotenkin sellainen kausi, että seksi ei ole maistunut ainakaan siinä muodossaan missä sitä on ollut tarjolla ja itsellä ei ole ollut paukkuja tehdä asian eteen sen kummemmin yhtään mitään. Olen keskittynyt sitten enemmän muihin asioihin. Mutta jospa tässä taas alkaisi tapahtua... Uusi vuosi lähestyy - ja ne uudet kujeet! =)


Vierailin tässä joulun pyhinä vanhalla kotipaikkakunnallani ja yövyin tyypin luona, josta olen kirjoittanut ainakin tässä postauksessa. On ehkä aika antaa hänelle jo nimi... Hän on tästä lähin vaikkapa Jesse. Jesse on edelleen varattu ja ilmeisen onnellisesti varattu. Tapasin yli kuuden vuoden tauon jälkeen muitakin paikkakunnalla asuvia vanhoja tuttuja. Menimme istumaan iltaa erään yhteisen ystävämme kämpille, jonne valui illan mittaan muutakin porukkaa - kaikki tuttuja kaikille. Oli tosi ihanaa nähdä näitä kaikkia tyyppejä ja olin ihan fiiliksissä. Olivat kyllä hekin ihan onnessaan. Ilta sujui siinä rattoisasti ja aika levotonta oli puhe lähes koko ajan. No, tuolla porukalla on puhuttu varsin pervoja ennenkin.

Meitä oli paikalla neljä naista ja kolme miestä. Yksi pariskunta lähti jossain vaiheessa iltaa kotiinsa, yksi tytöistä sammui ja meitä oli sitten lopulta juhlimassa kaksi miestä ja kaksi naista. Vaikka en ollutkaan mitenkään älyttömästi juonut, en silti oikein tarkasti muista mitä tapahtui missäkin järjestyksessä, mutta jossain vaiheessa asunnon omistaja, sanotaan häntä vaikka E:ksi, tuli kokeilemaan, tarviiko meidän tyttöjen vedellä höylällä alapäätämme. Tämäkin oli jonkun levottoman huulenheiton lopputulema, josta tarkoitus ei ollut varmasti mennä pidemmälle.

Seuraava muistikuva on siitä, kun makaamme E:n kanssa vierekkäin hänen sängyllään ja Tyttö on hajareisin päällämme. Sitten hän tokaisee: "Voi kun mä niin haluaisin panna teitä molempia." Ja me E:n kanssa vastaamme kuorossa: "Senkun panet!" Kohta olimmekin kaikki kolme vessassa ajelemassa tämän Tytön alapäätä. E siis mukana. Tyttö istui jalat levällään wc-kannen päällä, E hoiteli vaahtopuolen ja vähän sormillaan Tyttöäkin siinä samalla ja minä vetelin höylällä hänen pilluaan posliiniksi. Täytyy sanoa, että E:llä oli aika heikko höylävalikoima ja sain vedellä aika tavalla, ennen kuin tapahtui yhtään mitään mutta loppujen lopuksi olimme kaikki tyytyväisiä lopputulokseen. Kun höyläys alkoi, Jesse lähti ulos tupakalle, vaikka ei edes polta =D Ilmeisesti bileiden luonne muuttui yhtäkkiä niin hurjaksi, että hänen piti päästä omassa rauhassaan vähän sulattelemaan asiaa.

Vessasta siirryttiin sitten E:n sänkyyn. Kaikilla meillä kolmella oli siinä vaiheessa vaatteet päällämme. Jessekin oli tullut tupakalta, mutta istui nojatuolissa sängyn vieressä. Pyydettiin häntä mukaamme ja hän tulikin sängyn laidalle istumaan. Hyväilimme kaikki neljä toisiamme käsillämme ja suutelin Tytön kanssa. Kaikki naiset keitä olen suudellut, ovat kyllä olleet hyviä siinä. Tyttöä oli aivan ihana suudella ja meillä tuntui synkkaavan todella hyvin hänen kanssaan. Jossain vaiheessa siirryin suutelemaan myös E:tä. Tuollaiset tilanteet ovat yleensä jotenkin taianomaisia. Siis ne sellaiset, jossa yhtäkkiä meneekin astetta pidemmälle sellaisen henkilön suhteen, jonka kanssa on aikaisemmin ollut ainoastaan platoninen suhde. Tuntuu, että juuri ennen sitä aika jotenkin seisahtuu sekunniksi. Ja sitten se on menoa. E oli aika surkea suutelija. Mutta ei se haitannut. Sainhan vaihtaa välillä parempaan =)

Siinä sitten vaatteet vähenivät kaikilta muilta paitsi Jesseltä, joka pysytteli sängyn laidalla. Oli aika mieletön tunne olla siinä porukan keskellä ja suudella toista ihmistä, kun samaan aikaan käsiä oli ihan kaikkialla silittelemässä, hyväilemässä ja riisumassa. Siinä kesken riisumishommien Tytölle tuli tarve päästä vessaan. En muista enää mistä syystä, mutta hän lähti siitä. Samoin Jesse siirtyi takaisin nojatuoliin. Kaiken hulinan keskellä oli sitten tämä kolmas paikalla ollut naispuolinen henkilö, joka oli sammunut lattialle vessan oviaukkoon niin, että ovea ei saanut kunnolla kiinni. Tyttö halusi kuitenkin käydä vessassa ihan omassa rauhassaan, joten yritettiin sitten liikuttaa tätä sammunutta. Hän tokenikin sen verran, että siirtyi E:n sänkyyn nukkumaan. Hyvä valinta.

Vähän aikaa tuijottelimme sammunutta neitosta siinä sängyllä ja yritimme saada häntä vaihtamaan paikkaa. Ei reagointia. Niinpä pomppasimme jälleen kolmestaan sinne sänkyyn sammuneesta välittämättä. Hommat jatkuivat niin, että siinä harrastettiin suuseksiä ja suutelua ja sormettelua vähän kaikkien kanssa vuoronperään. Pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni nuolemaan naista, samoin sain samaa kohtelua häneltä. E:llä meni aika huonosti: hänellä ei tahtonut oikein ottaa eteen, vaikka oli juuri pari tuntia aikaisemmin kehuskellut, miten tarttisi Viagran vastalääkettä, kun on niin vireä kaveri housuissa. Toisaalta ymmärrän kyllä hankaluuden: ehkä oli vähän paineita, kun oli kaksi naista sängyssä samaan aikaan ja myös toinen mies paikan päällä. Aina silloin tällöin E sai kalunsa niin kovaksi, että pääsi vähäksi aikaa panemaan meistä jompaa kumpaa. Jesse katseli touhua koko ajan nojatuolista eikä tullut enää varattuna mukaan meidän sinkkujen leikkiin. Tai no, jossain vaiheessa hän piti minua kädestä kiinni samalla kun sain hoitoa kahdelta muulta. Antoi kuulemma "henkistä tukea". =)

Sammunut neitokin heräsi yhtäkkiä. Sängyn jalkopäästä kuului hämmentynyt kysymys: "Mitä helvettiä täällä tapahtuu?!" ja heti perään: "Nyt mä lähden kyllä vittuun täältä." Niin lähti neito saman tien eikä hänestä enää sen illan aikana kuulunut mitään. =) Jossain vaiheessa peuhaamista myös Tyttö oksensi yhtäkkiä. Sen jälkeen hän laattasikin aika tehokkaasti, mutta aina laattaamisen välillä tuli osallistumaan leikkeihimme. E:n kanssa jatkettiin sitten touhua kahdestaan Jessen koko ajan katsellessa. Välillä Tyttökin vain katseli. Silloin kun E sai kalunsa toimimaan, pano oli ihan mukavaa. Suurin osa ajasta oli kuitenkin aikamoista ähellystä enkä olisi sitä kyllä jaksanut, jos Tyttö ei olisi ollut geimeissä mukana. Pari kertaa olin lähellä tulla, mutta siinä porukassa oikeasti en olisi kehdannut sitä tehdä. Jotenkin tuntuu, että sitä antaa itsestään niin paljon, jos näin tapahtuu ja itse tunnen oloni ainakin aika haavoittuvaksi orgasmin aikana ja heti sen jälkeen. Orgasmin saamisesta on muutenkin tullut itselleni enemmänkin jonkinlainen peikko, mutta siitä ehkä jossain toisessa yhteydessä enemmän.

En oikeasti tiedä, kauanko nämä orgiamme kestivät, mutta jossain vaiheessa Jesse kysyi minulta, kauanko aion vielä olla paikalla ja ilmoitti, että häntä väsyttää. Olin siis menossa Jessen luo yöksi ja kaikki kamani olivat hänen luonaan. Lähdimme siitä sitten aika pian ja menimme Jessen asunnolle taksilla. Siinä vaiheessa itseäni hävetti aika lailla illan touhut. Vaikka sitä on miten sinkku ja miten voikin tehdä mitä tykkää, niin jotenkin tuntui, että tuo kaikki oli Jesselle ollut ihan liikaa.. Kysyinkin häneltä, että häpeetkö sä mua. Hän vastasi, että no en kovin paljoa. =) Ennen nukkumaan menoa kävimme vielä tilannetta läpi. Yksi osa keskustelustamme meni jotenkin näin:
Jesse: Ujostelitko sä nyt vai ootko sä yleensä äänekkäämpi?
Omelia: No tuota.. Täytyy myöntää, että oli sillä kyllä aika paljon vaikutusta, että sä olit paikalla seuraamassa sitä touhua ja oli niin paljon muutenkin porukkaa. Eli joo, oon mä äänekkäämpi.
Jesse: Niin mä ajattelinkin.

Jesse totesi myös, että ei hänen tehnyt oikeastaan mieli osallistua touhuun. Mutta sanoi sitten seuraavassa hetkessä myös niin, että ehkä joskus vanhana sitten jossain vanhainkodin kiikkustuolissa saattaa harmittaa, ettei lähtenyt mukaan. Yritin lohduttaa häntä, että kyllä sulle saattaa tulla vielä muita mahdollisuuksia. Vaikka illalla käytökseni hävetti aika lailla, seuraavana aamuna ei hävettänyt enää ollenkaan. Ja näin jälkeen päin touhun muisteleminen on lähinnä huvittanut. Aikoinaan kun asuin paikkakunnalla, olin tunnettu juuri tuossa kaveripiirissä siitä, että luonani oli aina parhaat bileet, joista riitti myös puhuttavaa. Joku minulle totesikin, että heti alkoi taas tapahtua, kun sä tulit kaupunkiin.

Tuo kimppasessio oli meille kaikille kolmelle (ja puolelle, jos Jesse lasketaan) ensimmäinen. Toivottavasti ei kuitenkaan viimeinen. Vähänhän siinä oli porukka ottanut viinaa, mutta itsellä on kuitenkin siinä mielessä hyvä olo, että en ollut ihan perseet enkä usko että esim. Tyttökään oli, vaikka oksensikin. Joskushan se laatta vaan lentää vähän herkemmin, vaikkei olisi pahemmin edes kännissä. Anyway, kimpastahan olen haaveillut, samoin seksistä naisen kanssa. Netin kautta olisi molempia ollut tarjolla yllin kyllin, mutta jotenkin jaksoin toivoa, että tuo kimppaseksimahdollisuus tulisi eteeni jotain muuta kautta. Kuin itsestään. Netin kautta kun se on kuitenkin jotenkin niin teennäistä... Ja tulihan se, aika yllättävältä taholta ja yllättäen, mutta mukavalta tuntui - ja tuntuu.

Sain ainakin varmistuksen siitä, että bi-taipuvaisuuteni ei ole ollut omaa kuvitelmaani. Sain myös vähän intoa ja rohkeutta siihen, että tapaisin muitakin pareja juuri esimerkiksi netin kautta. Olisi kyllä mukava päästä peuhaamaan naisen kanssa ihan kahdestaankin ja mieluiten selvin päin. Tytölle ehkä sitä ehdottaisin, jos asuisimme yhtään lähempänä. Nyt matkaa on välillämme satoja kilometrejä. Mutta ehkä lähempää löytyy joku muu... Mietin, että tuolle porukalle en ole koskaan salannut bi-uteliaisuuttani ja se saattoi vaikuttaa sitten siihen, miksi Tyttökin käyttäytyi miten käyttäytyi. Myös tämä sammunut neito totesi jossain vaiheessa iltaa, että hän vielä raiskaa minut tänään. No onneksi hän sammui, koska hän ei sytytä minua millään tavalla. Millainen tämä Tyttö sitten oli: kauniit kasvot, pitkät ja paksut mustat hiukset, ihan pienesti pyöreä. Ja ainakin melkein 10 vuotta itseäni nuorempi. Aika märkä hän oli ainakin ajoittain.

Että sellaista. Saas nähdä kutsutaanko minua enää Jesselle kylään. =) Kysäisin häneltä aikooko hän kertoa bileistämme tyttöystävälleen. Hän sanoi, ettei tiedä. Hmm. Toivottavasti päätti olla kuitenkin kertomatta. Aika kännisekoiluahan tuo oli kaiken kaikkiaan, mutta ensi kerralla vähän enemmän selvin päin. =)

keskiviikko, 29. lokakuu 2008

Sailing and training

Viimeisin tapaamiseni Merimiehen kanssa oli jälleen todella hieno. Omalla tavallaan yksi parhaista seksikokemuksistani. Poikkeuksellisesti tein tapaamiseen itse aloitteen ja Merimies oli heti mukana. Hän tuli illalla luokseni tarkoituksenaan mennä vielä töihin sen jälkeen, mutta panohommat venähtivät sen verran pitkiksi, että lopulta työt siirtyivät seuraavaan päivään.

Merimies oli jälleen todella puhelias. Hän kertoi miltä minä tunnuin, miltä hänestä tuntui ja pyysi myös minua kertomaan mitä koin. Sain niin paljon kiksejä jo pelkästä puheesta. Merimies oli myös todella ihana siinä, että hän oikeasti teki todella paljon töitä siinä, että saisin. Hän kyseli minulta, mitä haluaisin hänen tekevän ja yritti toteuttaa toiveitani. Pari kertaa oli todella lähellä, mutta lopulta jäin ilman orgasmia sen kolmen tunnin session aikana, mikä meillä oli. Me panimme, hyväilimme, nuolimme, imeskelimme, pyörimme... Koko kolme tuntia täyttä actionia. Vaikka en lauennutkaan, olo oli omalla tavallaan todella tyydytetty sen jälkeen.

Merimies ei jäänyt taaskaan yöksi, mistä olin helpottunut. Toisaalta on ihan kiva nukkua toisen ihmisen vieressä ja sitä kaipaankin todella usein, mutta Merimies ei ole varmaan sitten sellainen, joka minussa saisi kyseisen tarpeen heräämään. Totta kai sanoin hänelle, että voit jäädä yöksi, mutta en oikeasti sitä halunnut. Oli ihan mukava nukahtaa yksin.

Sitten kuluikin monta viikkoa, etten kuullut Merimiehestä mitään enkä kyllä itsekään ilmoitellut itsestäni hänelle. Lopulta hän laittoi Facebookin kautta viestiä, että hänellä on meneillään jonkinlainen suhde, mutta että hänen tekisi minua mieli vieläkin. Just joo.

Kului myös yli kaksi kuukautta, etten harrastanut seksiä ollenkaan. Yksi viritys tuossa oli erään nettituttavuuden kanssa. Hän otti minuun yhteyttä, että haluaisi minut kimppaan naisensa kanssa. Sovimme tapaamisen, jonne hän tulikin sitten yksin ilman tätä naista. Ei ollut kuulemma jaksanut nainen lähteä. Tapaamisella selvisi sitten sekin, että kyseessä ei olekaan pariskunta, vaan kaksi sinkkua, jotka vakipaneskelevat toisiaan ja lopulta tämä mies ehdotti minulle, että me hakisimmekin yhdessä meille naista kimppakaveriksi. Siinä vaiheessa minulle riitti ja pesin käteni koko hommasta.

Tuolla samaisella tapaamisella kävi vielä niin, että kahvila jossa istuimme meni kiinni ja siirryimme vähäksi aikaa miehen autoon vielä istumaan. Mies yritti siinä sitten suudella ja hiplailla ja olisi halunnut tehdä muutakin. En suostunut. Mies yritti itsepäisesti saada minua suostumaan ja mm. käynnisti autonsa, että nyt mennään vähän sivummalle. Siinä tilanteessa iski kyllä aika iso paniikki saman tien. Kävin melkein hysteeriseksi, koska säikähdin niin paljon, että hän raiskaa minut, jos ei muuta. Mies veti kyllä heti sanojaan takaisin ja rauhoitteli minua. Varmaan ehkä itsekin hämmästyi reaktiotani. Lopulta mies ajoi minut parkkipaikan toiseen laitaan, missä oma autoni oli ja niin erosimme. Olin siinä vaiheessa pyytänyt miettimisaikaa ja seuraavana päivänä sitten ilmoitin, että en ole käytettävissä.

Yli kahden kuukauden seksitön putki päättyi parisen viikkoa sitten vähän yllättävällä tavalla. Taisipa nimittäin käydä niin, että sekaannuimme toisiimme Treenaajan kanssa. On kyllä jotenkin hirvittävän jännä olo asiasta siinä mielessä, että seksi ei tuntunut muuttavan asioita mitenkään. Tarkoitan tällä sitä, että suhtautumiseni häneen on samanlaista kuin ennenkin eli en koe esimerkiksi, että välillemme olisi tullut siitä minkäänlaisia jännitteitä tms. Kaikki on jatkunut sen jälkeen ihan normaalina. Ja luulenpa, että Treenaajalla on sama fiilis. Koska kyllähän sen varmaan aistisi, jos ei olisi?

tiistai, 30. syyskuu 2008

Miestulva


Lupasin palata syyskuun loppupuolella. Tiukille vetää lupauksen pitäminen,  mutta yritetään ainakin. Palveluntarjoaja ei ainakaan edesauta paluutani, koska jostain syystä yhden sivun päivittyminen kestää ainakin kolme minuuttia (no ehkä alle minuutin, mutta se
tuntuu kolmelta...)

Loppukesästä minulla oli tosiaan jakso, jolloin miehiä riitti. Sittemmin on ollut hiljaisempaa. Paljon on kuitenkin vielä tällä areenalla kertomatta. Merimies, Kasi, Teini ja Palomies täyttivät kilvan kalenteriani ja jossain vaiheessa ehdin myös tavata Treenaajan. Lisäksi baarista tarttui yksi mies mukaan. Tahti oli sellainen, että itseäkin jo ihan hirvitti.

Palomiehen tapasin eräänä lauantaina. Tulin aika myöhään töistä kotiin ja Palomies ehdotti yhtäkkiä tapaamista. Pyysin hetken miettimisaikaa ja päätin sitten lähteä hänen luokseen. Jotenkin seksi oli ollut ensimmäisellä kerralla niin mukavaa, että sitä sitten halusi kokea lisää, kun siihen tarjoutui mahdollisuus. Kuitenkin olin sinä iltana vähän pahoilla mielin yhden toisen tapahtuman johdosta, joten en päässyt ollenkaan fiilikseen. Palomies kyllä hienosti yritti ja oli muutenkin oma suloinen itsensä. Seksi ei vaan napannut, vaikka ajatus siitä etukäteen oli ollut ihan mukava. Nukuimme hänen 80-senttisessä sängyssään yön toisiimme liimautuneina, mikä oli kyllä sen reissun paras anti. Pian sen jälkeen Palomies palasikin takaisin koulun penkille emmekä ole toisiamme sittemmin nähneet. Ehkä joskus tulevaisuudessa kuitenkin...

Toinen tapaamiseni Merimiehen kanssa oli ihan ok, mutta ei ensimmäisen kerran veroinen. Tapasimme hänen aloitteestaan minun luonani. Kun tapaamisesta oli sovittu, häneltä alkoi tulla aika kuumottavia tekstiviestejä ja ensimmäisen kerran elämässäni kiihotuin niistä niin, että olin jo valmiiksi märkä hänen kävellessään ovesta sisään. Hän oli tällä kertaa aika hiljainen sängyssä, mikä oli pieni pettymys. Sain orgasmin tälläkin kertaa silloin, kun Merimies hyväili minua kädellään. Asento, jossa tämä tapahtui, oli erittäin miellyttävä. Makasin Merimiehen päällä selälläni niin, että hän oli työntyneenä takaapäin sisääni. Toisella kädellään hän hyväili klitoristani ja toisella rintojani samalla korvaani huokaillen. Todella kiihottavaa. Tuntui niin kuin hän olisi ollut ihan joka puolella, kaikkialla.

Baarituttavuus taas... Hän oli ensimmäinen ihminen, joka baarissa sinä iltana käveli vastaan. Juttelimme tovin ja tiemme erkanivat. Näimme toisemme uudelleen vasta valomerkin jälkeen. Minua ahdisteli silloin joku hikinen mies, josta en ollut lainkaan kiinnostunut. Kun näin BT:n (BaariTuttavuus), hylkäsin tämän hikisen version saman tien ja liimauduin häneen kiinni. Ja niinhän siinä sitten kävi, että löysimme itsemme samasta osoitteesta - minun luotani. Tarkoitukseni oli tälläkin kertaa ihan vilpittömästi vaan nukkua yhdessä yö, mutta toisin kävi... Mies oli kaikin puolin ihana: pitkä, harteikas, lihaksikas, hyväntuoksuinen ja huumorintajuinen. Sellainen, joka oikeasti olisi jaksanut nostaa minut helposti seinälle, mikä on toinen niistä kahdesta päävaatimuksesta, jotka  ihannemiehelleni olen asettanut. =)

Orgasmia en taaskaan saanut normaalissa panossa, mutta BT onnistui sen minulle käsin tarjoamaan. Se toki riitti. Hyväilytilanne oli jälleen ihan uudenlainen: makasin kyljelläni ja BT hyväili klitoristani takaa alaviistosta niin, että pystyi katselemaan samalla pilluani. En tiedä tarkalleen mitä siellä tapahtui, mutta tuntui kuin hän olisi pitänyt klitoristani sormiensa välissä koko ajan ja jotenkin pyöritellyt sitä. Oli ihan hyvä orgasmi ja kiihottava tilanne. Sitä en kyllä ymmärrä, miten tulen suht helposti silloin, kun joku toinen hyväilee klitoristani kädellään mutta jos itse yritän, siitä ei tule yhtään mitään. Se ei kerta kaikkiaan vaan tunnu ollenkaan hyvälle. En myöskään koskaan innostu siitä, jos hyväilen itseäni samalla, kun minua pannaan vaikka takaapäin. Ei siinä ole mitään kiihottavaa, päinvastoin.

BT olisi kovasti halunnut panna minua peppuun. En suostunut, vaikka hän miten vinkui. Sen verran oli miehellä hurja koko, että en halunnut edes kokeilla moista. Lopuksi heitin hänet kotiinsa noin 10 kilometrin päähän. Hän suuteli minua autosta noustessaan ja sanoi, että soitellaan. Varmasti molemmat tiesimme sillä hetkellä, että no eipä taideta soitella. Mutta jotenkin se on vaan niin paljon mukavampi erota tuolla tavalla.

Teini muuten laitteli parisen viikkoa sitten viestiä ja kysyi, ehdinkö tavata. Vastasin hänelle, että tilanteeni on muuttunut enkä voi enää tavata ja hyvät jatkot sulle. Teini ei vastannut enää mitään. Helpostipa sujui ne bänät. Varattu laittoi viestiä myös noin viikko sitten. Hän ajoitti tapaamisehdotuksensa niin, että minun olisi niin tehnyt mieli hyväksyä se. Kaipasin juuri silloin kipeästi seuraa ja ennen kaikkea kainaloa mihin käpertyä. Tuskailin Treenaajalle, miten hankala on nyt sanoa Varatulle, että en enää voi nähdä. Treenaaja onneksi sai minut järkiini ja niinpä laitoin Varatulle samanlaisen viestin kuin Teinillekin. Varattu sentään toivotti hyvät jatkot takaisin. Sen illan sitten kärvistelin kainalon puutteessa, vaikka olinkin helpottunut ja tyytyväinen itseeni, että sain tehtyä bänät myös Varatun kanssa.

Tuon loppukesän suman rauhoituttua onkin ollut seksielämän puolella aika hiljaiseloa. Treenaajaa olen pari kertaa tavannut ihan läheisyyspohjalta (eli ilman seksin harrastamista). Jotenkin tuntuu, että hänen seurassaan osaan ja pystyn olemaan joka kerta rennompi ja rennompi. Lisäksi koen käymämme keskustelut avoimina ja lämpiminä. Jotenkin vaikea selittää sitä tunnelmaa, mikä tapaamisillamme on. Sen kuitenkin tiedän, että hyvältä tuntuu ja saan imettyä hänestä itseeni paljon energiaa sekä voimaa.

Mutta täällä sitä ollaan, back in business. Ja nyt en lupaa mitään tulevasta, ettei porukka ainakaan sen takia hajoile. =)

sunnuntai, 31. elokuu 2008

Bänät

Melkein voisi sanoa, että on sellainen tilanne, että rumempia saa potkia pois. No tässä tapauksessa ei ihan ulkonäköasioihin voi vedota, ennemmin ehkä siihen, mitä kyseisestä ihmisestä koen itse saavani. Olen siis päättänyt, etten tapaa enää Kasia, Varattua enkä Teiniä. En ole pitkään aikaan oikein "kostunut" heistä kenestäkään mitenkään. Koen, että he ennemmin vievät energiaani kuin antavat minulle uutta. Asia on ollut jo aika pitkään tavoitteeni, mutta en ole tehnyt sille kuitenkaan mitään. Aina kun yhteydenotto on joltain heistä tullut, olen sitten kuitenkin suostunut tapaamaan.

Varattua olen tavannut ylivoimaisesti eniten. Tosin viime kerrasta on aikaa yli kaksi kuukautta. Hänen vaimonsa on ilmeisesti ollut Suomessa lomalla. Hän yritti soittaa minulle parisen viikkoa sitten, mutta en pystynyt vastaamaan silloin enkä soittanut enää myöhemmin takaisin. Teiniä tapasin viimeksi kolme viikkoa sitten. Surkeaa seksiä, ei mitään puhuttavaa. Niin kuin on ollut aina hänen kanssaan. Tai sanotaan ehkä näin, että seksi ei olisi ollenkaan surkeaa, jos se kestäisi kauemmin. Teini on ollut aika herkillä jo monta kertaa eikä hän jaksa pahemmin esileikkeillä, vaan menee suoraan asiaan. Mutta meillä ei ole kerta kaikkiaan mitään puhuttavaa! Tai ehkä olisikin, mutta Teini on niin pirun hiljainen eikä puhu oikeastaan mitään.

Kasi sitten... Häntähän en ole pahemmin tapaillut (viimeksi joskus alkuvuodesta), mutta hän on sitäkin aktiivisempi ollut kinumaan minua vierelleen. Juhannuksen jälkeen riemastuin, kun kuulin hänen seurustelevan. Mutta se suhde kesti viikon-pari. Sitten vonkaus jälleen alkoi. Ja me tapasimme.

Aiemmat tapaamisethan hänen kanssaan ovat olleet aika katastrofaalisia melkein kaikki. Ensinnäkin Kasi on ollut humalassa, mistä en ole pitänyt. Toiseksi hän on saanut minut kahtena kolmesta (vai kolmena neljästä) kerrasta itkemään. Toki hyviä hetkiäkin on ollut. No, minä sitten vihdoin suostuin tapaamiseen ja sovittiin, että menen hänen luokseen illalla erään tapahtuman jälkeen. Kyseisenä päivänä olin todella hermostunut ja jännittynyt. Minua oikeasti pelotti mennä hänen luokseen. Ajattelin jo ilmoittaa Treenaajalle, että olen menossa sinne ja kysyä, että voinko tarvittaessa paeta hänen luokseen - Treenaaja kun asuu ihan lähistöllä. En sitten kuitenkaan ilmoittanut, vaan hermorauniona menin Kasin asunnolle.

Meillä oli oikein mukava ilta. Kasi oli selvinpäin. Meillä on kyllä hyvin pitkälle samanlainen huumorintaju ja Kasin luona oli hauskaa. Tykkään Kasista s, että hän haluaa olla ihan solmussa ja lähekkäin. Mutta kun itse nautin sivelystä, hipaisuista ja silittämisestä niin Kasi taas nauttii rapsuttelusta, puristelusta ja nipistelystä. Lopputuloksena teemme toisillemme sitä, mistä itse pitäisimme ja siinähän ei sitten nauti kumpikaan. Nukuttiin yö yhdessä. Seksiäkin yritettiin harrastaa, mutta se jäi lähinnä yritykseksi molempien puolelta, sillä taisimme kummatkin olla aika väsyneitä.

Nämä kolme herraa siis ovat elämässäni tällä hetkellä sellaisia, joita ilmankin pärjäisin hyvin. Olen miettinyt eri keinoja, miten minun kannattaisi tämä juttu heidän kanssaan päättää. Olen miettinyt, että pitäisikö minun ennemmin kertoa rehellisesti, miksi en halua enää tavata vai jonkun tekosyyn varjolla. Minä en tiedä, onko esimerkiksi "en halua enää nähdä, koska seksi on sun kanssa surkeaa" -viestissä mitään järkeä. Olisihan se rehellistä, mutta miksi pahoittaa toisen mieli syyttä? Eikö olisi niin paljon helpompaa vaan ilmoittaa vaikka, että sori, mut mä oon varattu nykyään enkä voi sen vuoksi tavata? 

Bänät Varatun ja Teinin kohdalla on helppo suorittaa siinä mielessä, että en ole heidän kummankaan kanssa mitään muuta kautta tekemisissä. Hyvin pienellä todennäköisyydellä törmäisin heihin enää koskaan missään. Kasi on sitten eri juttu. Häneen minulla on yhteys muutenkin eikä hänen kanssaan onnistuisi tuo "mä oon nykyään varattu" -juttu. Toisaalta  Kasi on ainoa, jonka kanssa kyse ei ole seksistä vaan kaikesta muusta. Ja hänelle olisi ehkä senkin vuoksi helpoin olla ihan rehellinen. Luulen myös, että hän olisi kanssani ihan samaa mieltä.

No, näitä jään pohtimaan. Bloggailuun tulee sattuneista syistä nyt pieni tauko. Olisi kyllä niin paljon kerrottavaa, mutta aika ei vaan millään riitä. Palaan jälleen syyskuun loppupuolella. Silloin saattekin lukea sitten vähän kuumottavampia juttuja. =)