Kun alkaa tapahtua, niin sitten kanssa alkaa.

Olin elämäni ensimmäisillä sokkotreffeillä. Meidät saattoi yhteen eräs tuttavani, joka törmätessämme yhtäkkiä keksi, että hänellähän on minulle tiedossa mies. Tuttava kysyi mieheltä, voiko antaa minulle hänen numeronsa. Sitten minun tehtäväni olikin ottaa häneen yhteyttä.

Eipä ole pahemmin kokemusta laitella tekstareita täysin tuntemattomille ihmisille. Oli pakko soittaa sinkkuystävälle ja kysyä, millaisen viestin laitan. No, olimme kyllä eri mieltä viestin sisällöstä. Ehdotukseni ei käynyt ystävälleni, koska hän pelkäsi, että tämä mies ei ymmärrä huumoriani. Minä asiaa vähän aikaa tuumittuani päätin, että jos mies ei huumoriani ymmärrä, on turha lähteä hänen kanssaan yhtään minnekään.

Mies ymmärsi. Tapasimme pari päivää myöhemmin. Hän oli positiivinen yllätys, ilmeisesti minä myös hänelle, koska hän haluaa tavata uudelleen. Haluan minäkin. Hassua, miten sitä voikaan tuntea sellaistakin perhosvirtaa vatsassa. Luulin, etten ikinä enää olisi tässä tilanteessa.

Aluksi jutellessamme toinen miellytti. Treffien edetessä ja paremmin tutustuessa alkoi perhoset pikku hiljaa kiertelemään vatsaa. Loppujen lopuksi jo toisen silmiin katsominen oli tosi tuskaa. Tuntui että vatsa oli ihan kippurallaan. Teki mieli sanoa, että sori lopetetaan, tää alkaa tuntua jo liian hyvälle. Ei makeaa mahan täydeltä.

Mies on lähdössä matkalle ja tulee sieltä viikon päästä. Sitten tavataan. Ollaan tekstailtu treffien jälkeen. Sekin oli uusi kokemus ja pohdinnan aihe: voinko laittaa viestin ensin, koska sen voi laittaa ja mitä se voi sisältää. Olin ihan tuskissani lähes vuorokauden, sitten en enää kyennyt hillitsemään itseäni, vaan laitoin sellaisen "hyvää päivää kirvesvartta" -viestin. Vastausta sain odottaa kauan. Meinasin räjähtää. Kauheaa kidutusta.

Minä en ollenkaan tiedä nykypäivän sinkkuilun tai treffailun sääntöjä, kuten olen monesti aiemminkin todennut. Mies ehdotti, että mentäisiin ensi kerralla "parille". Minä en tiedä uskallanko, koska minusta tulee alkoholin vaikutuksen alaisena niin sanotusti aika hyökkäävä. En minä kykene hillitsemään itseäni. Mutta siis, monetko treffit pitää läpikäydä ennen kuin voi esimerkiksi suudella? Ja pitääkö tähän suuteluun varata eri kerta kuin seksiin?

Ai ai kun kuulostan likaiselta näine kysymyksineni. Mutta minkä sitä haluilleen ja mieliteoilleen mahtaa? On niin ikävä toista ihmistä, läheisyyttä ja ennen kaikkea seksiä. Olen nähnyt miehestä valitettavan paljon päiväunia. Valitettavan siksi, koska minun on varmasti entistä vaikeampi hillitä itseäni hänen seurassaan.