Tapasin tällä viikolla myös erään toisen vanhan tuttavani. Tarinamme on hieman erilainen kuin tämän ystäväni kanssa. Mies perheineen oli asiakkaana yrityksessäni. Olin aistivinani silloin hänen kiinnostustaan, mutta koska olin itse varattu, en kiinnittänyt häneen sen enempää huomiota. Kun minulle sitten tuli ero, mies rohkaistui kertomaan minulle tuntemuksistaan. Hän koki, että olen kaikkea sitä mistä hän on koskaan unelmoinut. Hän oli valmis jättämään koko perheensä minun vuokseni. Olin silloin samassa tilanteessa kuin nyt - minua kiinnosti juuri eronneena kaikkea muuta kuin aloittaa suhde tämän ihmisen kanssa. Niinpä hän jäi vaimonsa ja lastensa luo.

Täytyy kyllä tunnustaa, että seksiä erehdyin hänen kanssaan harrastamaan. Ja se oli hyvää. Vähän liiankin hyvää. Sanotaanko näin, että varustukseltaan hän oli aikamoinen - suurin koskaan vastaani tullut. No, koolla ei kai ole väliä, mutta... Ja aika kultaa muistot ;). Silloin en vielä toteuttanut periaatettani "älä sekaannu varattuihin", jota siis yritän nykyään jo noudattaa. Tiedän miltä tuntuu tulla petetyksi. Tiedän mitä ajattelen siitä ihmisestä, joka on oman kumppanin kanssa mennyt pettämään. Vaikka yleensä sitä kai toisen saa mukaan syöttämällä palturia tai valkoisia valheita omasta suhteestaan, kuten: "Meillä on kaikki jo ohi."

Elämä kuljetti meidät kuitenkin tämän miehen kanssa eri paikkakunnille. Emme ole tavanneet moneen vuoteen, mutta olemme silloin tällöin soitelleet ja tekstailleet. Hän halusi pitää minut ystävänään. Sitä hän on jaksanut hokea. Kuitenkin lähes aina oltuamme yhteydessä hän on alkanut käydä kuumana minun suuntaani ja minä olen siitä ahdistunut. Olen kyllä mielestäni tuonut kantani joka kerta selkeästi esiin ja sen vuoksi yhteydenpitomme onkin varmasti tapahtunut harvakseltaan ja aina hänen aloitteestaan. Toki keskustelumme hänen kanssaan ovat olleet myös minulle antoisia, vaikka en kaiksita toimintatavoista olekaan hänen kanssaan samaa mieltä.

Mies on ollut onneton parisuhteessaan koko sen ajan, kun olen hänet tuntenut. Hän ei saa lähdettyä, hän ei saa puettua pahaa oloaan sanoiksi vaimolleen. Hän selittää asiaa sillä, että ei halua loukata. Kun hän kuuli tästä viimeisimmästä erostani, hän sai jälleen uutta pontta asioihinsa. Hän ilmoitti vaimolleen vihdoin, että ei tunnu hyvältä. Tai niin hän ainakin minulle kertoi. Voihan olla, että kuulen itsekin niitä kuuluisia valkoisia valheita. En ole alun alkaenkaan ollut kiinnostunut tästä miehestä mitenkään vakavissani. Hän on ollut vain mukavaa juttuseuraa. Toki pelkäsin, että olisin heikoilla näin eron jälkeen pienessä puutteessa/läheisyydenkaipuussani.

Tapasin miehen eilen. Jännitti ihan sikana etukäteen ja koko tapaamisemme aikana sykkeeni oli ihan taivaissa, varmaan ainakin 150 luokkaa. Olin alusta saakka helpottunut kuitenkin siitä, että mies tuntui minusta ainoastaan vastenmieliseltä. Ehkä siksi, koska tiesin että hän oli varattu. Mielestäni hän oli täysi sika, että edes halusi tavata minut, varsinkin, kun hän ilmoitti tulleensa panemaan minua ja aloittamaan suhteen kanssani. Ja hän ei ollut edes niin hyvännäköinen kuin muistin (Tämä ei tarkoita sitä, että ulkonäkö merkkaisi minulle erityisen paljon. Yritän vain sanoa, että vastustuskykyni nousi siitäkin syystä suuremmaksi, kun hän ei ollutkaan sellainen kuin odotin.)

Mutta hän tulikin katumapäälle. Tai niin ainakin minulle esitti sen jälkeen, kun kuuli oman kantani asioihin. Ilmoitin miehelle, että meistä ei tule koskaan yhtään mitään ja hän ei ole todellakaan pääsemässä kanssani lakanoiden väliin. Ihan älytöntä toimintaa. Ja läpinäkyvää! Hän muka on ollut ja haluaa olla ystäväni, mutta silti puhuu täysin levotonta paskaa! Tapaamisemme loppuikin lyhyeen ja ilmoitin miehelle, että en halua enää häntä tavata. Eikä edes harmita tämä pitkän tuttavuuden katkeaminen. En halua olla tuollaisten kanssa edes missään tekemisissä.

Sinkkuelämäni elää tällä hetkellä hiljaiseloa ainakin käytännössä. Ja mitä tässä nyt tapahtuisi, kun en missään edes käy. Jospa saisin vaikka juhannusheilan. Kauhistuttaa kyllä seksin harrastaminen vieraiden kanssa. Ennen ei ole ollut tällaisia ajatuksia. Mutta kai se on tämä ikä, joka tekee varovaiseksi. Tiedostaa ehkä paremmin vaaroja. Samoin kuin liikenteessä: nuorempana sitä meni eteenpäin niin kuin höyrypää ja teki aika uhkarohkeitakin juttuja. Nyt ei enää uskalla.