...kävi kohdallani toteen. Käväisin eräällä shoppailureissullani seksiliikkeessä ostamassa geishakuulat. Tämän jälkeen suunnistin ruokakauppaan, isoon automarkettiin. Kuulat olivat kassissani. Kauppaan sisään mennessäni alkoi varashälytin huutaa. Tiesin heti mistä oli kyse - kuulathan ne siellä piippailivat. Odottelin jonkin aikaa sisääntulon lähistöllä, vartijaa tai jotakuta, jonka kanssa olisin voinut asian hoitaa kahdenkesken. Eipä näkynyt ketään.

Olin ihan kuumissani. Miten ihmeessä hoidan asian ilman, että koko maailma saa tietää minun käyneen ostamassa kuulat? Mietin pääni puhki, enkä keksinyt sitten muuta kuin mennä kassalle pussin kanssa ja ilmoittaa kuittia näyttäen, että nämä ovat muualta ostettuja mutta hälyttivät teillä. Kasasin ostokseni normaalisti kärryihin ja sitten kassoille. Valitsin umpimähkään jonon. Kassalla oli vanhemmanpuoleinen, tomeran oloinen täti. (Luulen, että olisin kyllä vaihtanut jonoa, jos kassa olisi ollut miespuolinen.)

Yritin toteuttaa suunnitelmaani: heilautin kassia tädin nenän edessä, näytin kuittia ja sanoin, että nääpiippasmuteiooteiltostettu... Täti: "Näytäs mitä sulla siellä on." Annoin pussin tädille, mitä muutakaan olisin voinut? Täti vetäisi kuulat kassista esiin, pyöritteli pakettia käsissään ja hihkaisi, kun löysi sellaisen hälytintarran. Voitonriemuisena hän kohotti pakettia vieläkin ylemmäs ja näytti minulle tarraa. Sitten hän raaputteli ikuisuudelta tuntuneen ajan tarraa pois, ettei se olisi enää hälyttänyt. Minä pidin katseeni visusti kuulalaatikossa. Takanani oli reippaanpuoleinen jono.

Kuulat ottivat vissiin jotenkin nokkiinsa tuosta seikkailusta. Niitä ei ole nimittäin sen jälkeen pahemmin näkynyt. Kyllä minä tiedän, että olen ne kotiin tuonut, mutta en kerta kaikkiaan käsitä, mihin olen ne tunkenut. ;) Olisihan se mukava, kun tuollaisen vaivan ja nöyryytyksen jälkeen niistä olisi edes jotain iloa.