Nämä treffit taisivat olla sellaiset suht koht normitreffit... Seiskan kanssa kirjoittelin aika vähän aikaa, kun hän jo pyysi minua kahville. Suostuin oikeastaan hetken mielijohteesta. No ehkä hänessä oli kuitenkin ollut viestien perusteella jotain positiivista ja kiinnostavaa, mutta en osaa eritellä tarkemmin mitä.

Alkoi kyllä jo kaduttaa, koska sovittuamme treffit, Seiska alkoi kytätä tekemisiäni niin paljon kuin pystyi. Lähinnä siis siellä deittisivustolla. Häneltä tuli jatkuvasti kommenttia siitä, jos hän oli nähnyt minun kirjautuneen sisään vaikka työpäivän aikana tai milloin lie. (Palvelu näyttää viimeisen sisäänkirjautumisen.) Seiska laittoi sitten viestejä siellä palvelun puolella, että mitäs sä täällä nyt kesken työpäivän, hus hus mee pois (itsekin kirjoitteli töistä) tai että olit taas käynyt siellä... Tulipa vähän sellainen olo, että taitaa Seiska olla aika mustasukkaista tyyppiä.

Ajattelin kuitenkin, että vähemmän pahaa mieltä tulee kaikille, jos menen häntä tapaamaan tunniksi julkiselle paikalle. Olimme sopineet tunnin mittaisesta tapaamisesta, koska minulla oli toinen meno heti sen jälkeen (ei kuitenkaan treffit =)). Minulla oli myös todella kiireinen aikataulu tapaamisviikolla, joten ei ollut aikaa miettiä tarkemmin mitään taktiikoita. Niinpä sitten suuntasin kulkuni tapaamispaikkaamme treffiajankohtana. Ei olisi yhtään huvittanut.

Nettitreffeillä on aina pieni jännitysmomentti, että voiko toisen ihmisen tunnistaa livenä pelkän valokuvan katsomisen perusteella. Minulle on aina käynyt niin, että tunnistaminen on ollut helppoa. Minulla on kyllä myös hyvä kasvomuisti. Ja ilmeisesti miehet laittavat näköisiään kuvia sitten esille/sähköpostiin. Niin kävi tälläkin kerralla. Kun saavuin ravintolaan, tiesin heti ketä olin tullut tapaamaan. Hän kertoi tunnistaneensa minut myös heti.

Meillä olikin jonkin verran keskustelua noista valokuvista. Seiska kertoi, että naisilta saattaa tulla kuvia, jotka on otettu 30 kiloa sitten tai useampi vuosi sitten. Tai parhaassa tapauksessa kuvassa on ihan joku toinen henkilö. Siinä kuulemma menee maku sitten, kun todellisuus ei vastaakaan mielikuvaa, jonka on kuvan perusteella luonut. En kyllä yhtään ihmettele. Menisi se minullakin. En kyllä oikeastaan edes ymmärrä, miten sellaiset ihmiset suostuvat tapaamiseen, jos ovat alusta saakka huijanneet niinkin tärkeässä asiassa kuin ulkonäössään. Vai onnistuuko joku oikeasti luomaan sellaisen mielikuvan itselleen, että ei toinen välitä, kun se tietää sisimpäni?

Uskon toki, että on olemassa monia, joille ulkonäkö ei ole kaikki kaikessa tai tuskin edes tärkeää sisäisen kauneuden rinnalla. Mutta jos toinen on huijannut siinä asiassa, niin uskon todella, että silloin ulkonäköasia saa suuremman merkityksen, mitä se saisi esimerkiksi siinä tapauksessa, että ulkonäöstään olisi ollut täysin rehellinen tai ei olisi edes antanut mitään kuvaa/kuvaillut itseään mitenkään.

Olen omalla kohdallani myös miettinyt kovasti, vastaako deittisivustolla oleva kuva oikeasti omaa ulkonäköään. Kun joskushan ihmisestä onnistutaan ottamaan sellaisia kuvia, joissa tämä ei näytä ollenkaan itseltään. Varmistin kyllä silloin ilmoitusta tehdessäni hyvältä ystävältäni, että olenko tuossa kuvassa itseni näköinen. Olin minä, hänen mielestään. Kyllä tämä Seiskakin sanoi, että näytän kuvan tyypiltä eli todennäköisesti en johdattele kumppaneitani kuvilla harhaan.

No vielä tähän kahvitteluun. Istuimme sitten sen tunnin verran nenät vastakkain ja juttelimme toistemme harrastuksista ja taustoista. Seiska oli ihan söpö ja mukavan oloinen, mutta sitä lopullista kolahdusta ei ainakaan tällä kerralla tapahtunut. Oli vähän kiusaantunut olo lopuksi, kun olin lähdössä ja Seiska tuumasi, että kyllä mulle saa sitten soitella tai laitella viestiä. Jotenkin tuli sellainen olo, että siihen olisi ollut kohteliasta vastata: "kiitos samoin!", mutta en minä pystynyt, kun en olisi oikeasti tarkoittanut sitä. Siispä kiitin, hymyilin ja poistuin paikalta.

Luulen, että tuossakin tapauksessa "kolahdusta" esti tämä ennakkoon luomani mielikuva hänestä mustasukkaisena ja tekemisiä kyttäävänä tyyppinä. Olen aikoinaan elänyt suhteessa, jossa kumppanini kaivoi roskiksista kauppakuittinikin ja tutki mitä olin ostellut. Ei kiitos sellaista enää. Kyllä luottamusta pitää suhteessa olla ja tuollainen käytös ei todellakaan kerro sellaisesta.

Tälläistä luolasta tällä kertaa.