Niinhän siinä sitten kävi, että heti lauantaina puhelin soi. Istuttiin iltaa ja... oli mukavaa.

Mies on naimisissa. Hänen vaimonsa on tällä hetkellä ulkomaankomennuksella ja tulee Suomeen jouluksi. Siinä meni taas kerran se lupaus, etten sekaantuisi varattuihin. Tuntuu kyllä välillä, että varatut ovat ainoita, ketkä haluavat sekaantua minuun. Täytyy sanoa, että en kyllä arvosta tätä miestä hänen tekojensa vuoksi. Ehkä oikeammin voisin sanoa, että tämä mies ei teoillaan osoita arvostavansa naisia pätkääkään.

Minä en hänen vaimostaan kysele. Eikä hän puhu. Sormus hänen vasemmassa nimettömässään kuitenkin muistuttaa jatkuvasti siitä, että ihan kirkkailla vesillä tässä ei soudella. Minulla ei ole huono omatunto, miehestä en tiedä. Hän ainakin peittää sen hyvin. Kiinnostaisi tietysti paljonkin heidän suhteensa ja syy, miksi mies on päättänyt tällaiseen toimintaan lähteä vaimonsa selän takana. Työtoverini puheista ymmärsin silloin tapaamisiltana, että vastaavaa on harrastettu aikaisemminkin.

Mutta minä en kysy. Eihän se minulle kuulu. Enkä minä ole tähän tyyppiin ihastunut enkä myöskään aio rakastua. Minulle riittää, että saan häneltä seksiä ja halauksia. Tosin seksistäkin saisi paremmat kicksit, jos olisi tunnetta mukana. No, tämä riittää tällä hetkellä.

Tässä parin viikon aikana olemme tavanneet muutamia kertoja ja tutustuneet enemmän. Minä taidan olla se kuuluisa Toinen nainen. Ei kyllä yhtään tunnu siltä. En tarkoita tällä sitä, että tuntisin olevani ainoa nainen tai että tässä olisi nyt jotain suurempaa, päinvastoin. Ajattelen häntä vain miehenä, jolta saa seksiä. Ehkä tämä on jonkinlainen symbioosi ja molemmat hyötyy tästä jotenkin. Niin kai ihmissuhteet elämässä usein ovatkin.